Kylmeneekö Rympsylän uuni ?

Peltosen Eskolla on totinen paikka: Airi on poistunut viereltä ja pesänselvitys

 ja perunkirjoitus olisi laitettava vireille. Esko etsii papereita viileässä Rympsylän tuvassa,

sillä keskuslämmityskin on tullut tiensä päähän. Kannattaako sitä enää uusiakaan?

Mennään tammikuun loppua 2015 ja talvi on ruvennut näyttämään kyntensä: pakkastakin on piisannut ja ennen kaikkea lunta tuprunnut kuin vanhoina aikoina. ”Rympsyläinen” on pyöräyttänyt vanhalla tojotallaan naapuriin Joukkolan Veikon ja Pirkon luo. Oikeiden elävien ihmisten seurassa on hyvä olla ja lähtiessä kiltti Pirkko vielä työntää lautasellisen rusinasoppaa Eskon matkaan, kun tietää, että viileässä Rympsylän tuvassa ei odota enää Airi ruoan kanssa. Eskon puoliso kuoli vuoden 2014 lopuilla. Viime aikoina on Vekkulasta lähtenyt moni tuttu: Pitkälän Veikko, Lintupuron Alma, Killilän Kerttu…

-Kyllä mä oon Airia kaivannu. Ei sen olis tarvinnu vielä mennä pois. Ei oo hääviä olla yksin, Esko huokaa.

Papereita alkaa löytyä, hyvinkin vanhoja. Yhdestä kauppakirjasta selviää, että Eskon isä ”Rympsy-Vertti” eli Evert Peltonen (1890-1973) osti tilan omalta isältään Eemililtä (1867 - 1940) kahdella tuhannella markalla 1922. Vertti siirsi Rympsylän Eskolle 1961. Siinä vaiheessa paikassa oli 7 hehtaaria peltoa ja 32 hehtaaria metsää ja reilu puolenkymmentä lypsävää sekä vasikat ja lihamullit päälle. Näihin aikoihin Vekkula alkoi tyhjentyä ensimmäistä kertaa, kun väki karkasi tehtaisiin ja Ruotsiin. Esko meni moottorisahan kanssa metsään.

Vasemmalla "Rympsy-Vertti" eli Evert Peltonen, keskellä poikansa Esko Peltonen ja oikealla Rympsylän pappa Eemil eli Emel Peltonen

-Isä sano, että lähe viljelemään vaan – ja minä onneton lähin jatkamaan! Meinasin minäkin aluksi maailmalle lähteä, johonkin hanttihommaan, mutta tässä se on menny. En minä osaa valittaakaan. Mutta kyllä työtä on piisannu! Tämmöisellä pikkutilalla on kauheesti ylimääräistä työtä, joka pitää tehä, mutta ei siitä mitään makseta.

Osa Rympsylänkin tulosta tuli talven metsätöistä, hakkuusta ja puunajosta, johon Esko muiden Vekkulan miesten tapaan lähti poikasena heti, kun vaan kirves ja hevosohjat käsissä pysyivät. Kun moottorisahat 60-luvun alussa ilmestyivät metsiin, Esko hakkasi ja Vertti-isä ajoi puuta hevosella laaniin.

90-luvun puolella Esko hävitti elukat ja laittoi pellot koivua kasvamaan, kuten useimmat muutkin:

- Metsänhoitoyhdistyksen miehet sano, että kyllä sun kannattaa lopettaa viljelyt. Mutta on se toisaalta surkeaa, kun tietää, että ne kuokalla teki nuo pellot. On se hyvä, kun ne ei ollu näkemässä sitä, Esko miettii.

Kesken juttelujemme remonttifirmasta soitetaan ja kysellään, että ruvetaanko Rympsylän keskuslämmityskattilaa ja putkistoa uusimaan, hinta 10 – 15 000 euroa. Esko toistaa puhelimeen entiset epäilynsä: kannattaako hänen enää mitään putkistoja uusia, tehköön ne, jotka paikkaa tulevat mahdollisesti asumaan. Puhelun päälle pähkäilemme, että toisaalta… jos putkistot uusisi, voisi Rympsylän saada kaupaksikin. Kopoon saman tien varressa löytyi ostaja ja aktiivinen uusi asuja, kun se oli hyvässä kunnossa. Ja Vekkulaan olisi kyllä tulijoita, kunhan paikkoja tulee kaupan.

Olisihan se sääli, jos Vekkulan vanhin asuttu paikka jäisi tyhjilleen! Rympsylä oli aikoinaan Jämsän mahtikartanon Auvilan etäisin torppa ja Vekkulan ensimmäinen vuokramökki, perustettu jo 1736. Kun päätaloon tuli yli 20 km:n taksvärkkimatka, kaukaisimmat torpparit asuivat kesällä ja syksyllä vuokratyöviikkoa tehdessään Auvilassa. Eskon Vertti-isä ehti vielä tutustua tähän historialliseen jaksoon Suomen historiassa.

Kun poistun Rympsylästä, Peltosen Esko lueskelee vanhoja kauppakirjoja ja syytinkisopimuksia ja hokee mietteissään viileässä tuvassa: - Tässä tämä elämä on menny, voi hyvänen aika!

Jaakko Luoma

© Vekkulan kyläyhdistys ry