Kaiken takana emäntä

Anna Suominen Palvialta navetalta palaamassa.

Pikkutilan emäntä on ollut Vekkulassakin se varsinainen maaseudun ”maamoottori”, joka käynnistyi aamuviideltä ja pysähtyi iltakymmeneltä, kun lehmät oli lypsetty, ruoka laitettu, lapset hoidettu, leivät leivottu, pyykit pyykätty, tiskattu ja siivottu. Jossain välissä emäntä yritti ehtiä jatkamaan matonkutomistaan tai kasvimaalleen. Syksyllä oli kerättävä marjat, nostettava juurekset ja tehtävä monenlaista säilöttävää.

Isännällä hevonen ja emännällä lehmä – ja ikuinen huoli karjan terveydestä ja maitoluokan säilymisestä. Poikimisen aikaan emäntä nukkui koiranunta ja kävi tarkastamassa navetassa tilannetta. Pienikin karja sitoi hoitajaansa. Kun karjasta alettiin luopua, osa koki sen suurena helpotuksena, osa suurena menetyksenä.

Metsäkylänä Vekkulan karjat ovat olleet suhteellisen pieniä ja karjatalous metsälaitumineen pitkälti luontaistaloutta 50-60 -luvuilla saakka, jolloin käynnistyi laajemmin maidon meijeriin laittaminen. Siihen asti maito separoitiin kotona ja kermasta tehtiin tinkivoita. Tämä ei lopulta aina ollut raskaampaa, sillä meijeriin laittamisen myötä alkoi työläs maitojen jäähdyttäminen ennen koneellista jäähdyttämistä.

Karjanhoitoon voi paneutua tarkemmin omalla sivullaan. Edla -mummon raskaasta työpäivästä kertoo hänen pojan poikansa Teuvo Häyrynen.

Emännän työpäivän raskauteen vaikutti eniten isäntä. Jos tämä oli yhteistyöhaluinen, emännän työpäivä keveni huomattavasti juuri navettatöiden ja karjanhoidon osalta ja navetan varustuskin parani. Navettatöitä isännät tulivat tekemään oikeastaan vasta 60-luvulla, kun talviset metsätyömahdollisuudet vähenivät ja toisaalta karjan määrä alkoi selvästi kasvaa. – Ja ehkä myös siksi, että navetoihin alkoi tulla koneita ja teknisiä tehtäviä!

© Vekkulan kyläyhdistys ry