Rajalaan eli Kelkkalaan ostettiin rohkeasti metsää

Kelkkala oli vuosisadan alussa pieni mökki muiden mukana, mutta ahkeralla raivaamisella ja myöhemmin metsänostoilla siitä kasvoi nopeasti mukavan kokoinen maatila, jossa kuitenkin lopetettiin karjatalous jo varhain, 50-luvun lopuilla.

Kelkkalan torppa itsenäistyi vapaaehtoisin kaupoin 1918 Asemen tilasta. Hirsisen päärakennuksen teki Iisakki 1850 ja sitä on peruskorjattu 1937 ja 1972. Rajalan suku asettui Kelkkalaan 1850-luvun puolivälissä.

Vielä 1910 tehdyssä maataloustiedustelussa ilmenee, että Kelkkala ei ollut kummempi mökki kuin muutkaan Vekkulassa: peltoa oli 3,8 hehtaaria peltoa, oli hevonen ja kolme lehmää, joista voita kirnuttiin vuodessa 63 kiloa.  Mutta sitten ”touhun ihmiset” Emil ja Olga Rajala panivat tuulemaan. He olivat myös varhaisen Vekkulan työväenyhdistyksen aktiiveja, joten Rajalassa mm. pidettiin 1906 juhannusjuhlat, kun oma työväentalo oli vielä vain haave. Emil oli yhdistyksen kynämiehiä ja toimi mm. sihteerinä.

Vuoden 1930 maataloustiedustelun (jonka tiedot Emil Vekkulasta keräsi) mukaan Kelkkalan pellon määrä oli noussut jo lähes 9 hehtaariin ja voin tuotantokin kolminkertaistunut olihan lehmiäkin jo kahdeksan ja hevosia kaksi. Emil olikin Vekkulan horisontissa pellontekijänä ahkera tapaus: maataloustiedustelussa kysyttiin tarkasti pellon lannoittamisesta ja parantamisesta ja siitä ilmenee, että Emil ajoi pelloilleen vuodessa 800 kuormaa suomutaa, ylivoimaisesti eniten Vekkulassa. Määrä on aika hurja ja muistikuvien mukaan hänellä olikin apunaan päiväläinen, sillä Kelkkalaa oli lähdetty kehittämään määrätietoisesti.

Kelkkalasta tuli Vekkulan oloissa mukavan tukeva maatila, johon tämän jälkeen ostettiin rohkeasti lisää metsää. Vuoden 1950 maataloustiedustelun mukaan sinne oli hommattu peräti 115 hehtaaria lisää metsää, jota entisten kanssa oli jo 183 hehtaaria. Tässä vaiheessa Emil ei ollut enää Kelkkalaansa hoitamassa, sillä hän kuoli 54-vuotiaana 1943. Tämä oli menetys niin tilalle kuin Vekkulan työväenyhdistykselle. Tämän jälkeen tilaa hoiti perikunta äidin, Olga Järvinen-Rajalan johdolla. Olga oli alkujaan Kipsalan tyttäriä.

Joku on sanonut, että jos muualla ryypättiin pontikkaa, niin Kelkkalassa lausuttiin runoja. Tällä tarkoitettiin, että siellä koitettiin katsella aina vähän laajempia näköaloja, mistä ennakkoluuloton metsän ostaminenkin kertoi. Ehkä tästä syystä Kelkkalassa myös lopeteltiin Vekkulassa ensimmäisenä perinteisen pientilan pyörittäminen 50-luvun lopulla ja luovuttiin karjasta. Metsiä jaettiin lasten kesken ja Kelkkalaan jäi metsää vielä mukavasti, 66 hehtaaria.

Kelkkalan metsätilaa hoiteli lapsista ensin Arvi, sittemmin Esa Rajala, jolle tila siirtyi 1964. Toivo, Maili ja Helvi lähtivät maailmalle onneaan etsimään. Vekkulan kyläkuvaa on senkin jälkeen rikastuttanut erityisesti Toivo eli Topi Rajala (s. 1929), joka oli Vekkulan lahjakkaimpia nuoria urheilijoita. Lahtisen eli Sapalan Veikkoon Topin pitkänhuiskea hahmo ja tämän piikkareiden raapaisut Vekkulan kylätiellä jättivät lähtemättömän jäljen. Tässä Veikon muistelua työväentalon kesäkisoista:  

- Kesän kilpailuissa oli lajeina kolmiotteluja 1500m juoksu. Juoksut tehtiin meidän suoralla ja

kenttälajit Työväentalon pihassa. Rajalan Toivo teki minuun silloin suuren vaikutuksen ja oli

omalta osaltaan innostamassa minua urheiluun.

Toivo Rajala

Topista tuli poliisi, jonka juoksijankintut pääsivät oikeuksiinsa lähiseutukuntien pontikankeittäjiä jahdattaessa. Topin ja hänen Irmansa (os. Lindeman) kolme lasta jatkavat isänsä jalanjälkiä poliisitoimen yhä kansainvälisemmillä tutkintakentillä. Topi myös jatkoi Rajalasta opittua pitkäntähtäyksen taloudenpitoa ja vielä tänäkin päivänä hänen komea vaarinhahmonsa ilmestyy sinne, missä metsää on julkisesti kaupan - arvioimaan, josko vaarikin vielä laittaisi tarjouksen vetämään. Myös Kelkkalaa hoitava Esa on tottunut metsäomaisuuksia liikuttelemaan: joku vuosi sitten hän hakkuutti 80 hehtaarin alalta vaatimattomasti 16 000 mottia puuta, mikä lienee Vekkulan ennätys.

Jaakko Luoma

© Vekkulan kyläyhdistys ry