Muistikuvia elämästä Järvenpään pientilalla sotien jälkeen

Isä osti Järvenpään tilan 1939. Hän oli silloin Heinolan Fanerilla ostomiehenä ja sen vuoksi meillä olikin aikaisessa vaiheessa puhelin. Meille oli numero ”Haavisto 15, kaksi soittoa”, kun esim. Siltalassa oli ”Haavisto 15, yksi soitto”. Ahti innostui soittelemaan keskus-Mandille, joten Mandi nuhteli, että Ahti häiritsee hänen työtään. Myös Mandia nuhdeltiin linjoilla "roikkumisesta”.

Meillä oli äidin apuna nuori "kasvattipoika" Tihtarisen Yrjö, kun isä kulki ostomiehenä.

Sota-aikaan Heinolan Faneri anoi isän pois sodasta, että häntä tarvitaan siviilissä. Sodassa isä toimi kirjurina. Myöhemmin Yrjö sai töitä sahalta. Hän tykkäsi, että isä kohteli huonosti. Kyllähän isä vaati ahkeruutta kaikilta.

Ahtin ja Eilan syntymän väliä vain vähän toista vuotta, niinpä äiti ei lähtenyt laitokselle Eila syntyessä, vaan tuumas, että näkeepä mies, mitä se synnytys on. Seuraavat lapset syntyivätkin harvempaan. Eila oli vauvana itkuinen. Toiset kun laittoivat nukkumaan, Eila alkoi itkeä. Isä kantoi yökaudet Eilaa, että sais rauhoittumaan. Varmaan rankaa aikaa, kun yöunet jäivät vähiin. Jotain vaivaa varmaan oli, eihän vauva osaa vielä kiukutella.

Meillä oli kanoja, lampaita, sika kasvatettiin, lehmiä 2-4, nuorta karjaa (vasikoita) ja hevonen, jolla teetettiin varsoja. Isä kasvatti varsoista työhevosia. Hevoset olivat rauhallisia, me lapset kuljettiin mahan alta ja ratsastettiin niillä. Kun 2-3 -vuotias "Muisto" -hevonen tuli kerran laitumelta, oli paksu oksa oli lävistänyt sen kyljen. Lopetettavaksi Muisto joutui, oksa oli mennyt sisäelimiin saakka. Se oli suuri vahinko taloudellisesti.

Syksyisin isä kävi Jämsänkosken torilla 40- luvulla myymässä omenoita, viinimarjoja, perunoita ym. juureksia. Meillä oli paljon omenapuita, joista tuli hyvä sato hyviä omenoita. Myös luumupuu oli. Voita kirnuttiin kotona ja sitä myytiin, sekä kananmunia. Perunat olivat erikoisen hyviä. Vakiostajista tuli perheystäviä vuosien varrella.

Keväisin isä pyydysti merroilla ja katiskoilla kalaa, pientä sinttiä, särkiä ja ahvenia. Ne perottiin , kuivattiin ja suolattiin tiinuun. Niistä sai hyvää särvintä uusien perunoitten kanssa, kun laittoi perunoitten päälle kiehumaan. Osa saattoi joutua kompostikasaankin, kun ei jaksanut tai ei joutanut perkomaan. Salaa tietysti isältä…

Keväällä äidin täytyi leipoa varastoon kesää varten hapanta leipää. Meillä oli pärekatto talossa. Sen pelättiin syttyvän kipinöistä, kun leivinuunia lämmitti. Pitkillä poutajaksoilla ei ollenkaan uskaltanut leivinuunia lämmittää. Sateen jälkeen pääsi leipomaan, ja useasti kattoa kasteltiin kastelukannulla. Pitihän hiivaleipää ja pullaa leipoa. Leipomaan äiti opetti jo varhaisessa vaiheessa. Hapanleivän äiti kuitenkin teki itse, taikinan ja leipoi. "Mykiä" pääsin joskus tekemään.

Pyykkiä äiti pesi kesäaikaan Kotijärven rannassa. Siellä oli pyykkipata, jossa pyykit keitettiin lipeävedessä. Ensin hangattiin pyykkilaudalla paljussa käsin. Saippua oli kai pesuaineena. Sitten kiehuvat, kuumat vaatteet huuhdottiin järvessä. Kyllä siinä oli näpit palaa, kun siellä äidin apuna olimme huuhtomassa. Pyykkiä oli yleensä paljon, kun sitä kerättiin talven aikana kaikki mahdollinen. Joskus talvellakin joutui veden puutteen vuoksi huuhtomaan avannossa pyykkiä. Yhtenä kesäisenä pyykkipäivänä oli auringon pimennys, mekin savustimme lasia ja katselimme sitä.

Aamutoimia ja tiukkaa kuria

Päivä alkoi kahvin keitolla. Samalla jompikumpi kävi antamassa lehmille ja hevoselle heinät. Isä oli aamusta auttamassa navettahommissa, jos ei ollut muuta tärkeenpää. Navettatyöt alkoivat lannanluonnilla, ja vesipata karjakeittiössä lämpenemään. Se täytettiin jo illalla vedellä, sekä allas, jossa jäähdytettiin maitotongat. Sitten oli vuorossa lehmien lypsy, sekä loput navettahommat ja sitten astioiden pesu ja maidot jäähtymään.

Äiti lypsi käsin lehmät. Maito kaadettiin siivilään, josta se meni tonkkaan. Tonkat vietiin veteen jäähtymään. Kesällä veteen laitettiin jääpaloja jäähdyttämään vettä. Maidot vietiin Vekkulantien varteen maitopöydälle. Myöhemmin ne haettiin kotoa. Illalla oli uudet lypsyhommat. Lypsykone hankittiin myöhemmin.

Kesällä lehmät olivat laitumella myös Peltolan suolla. Me lapset haettiin ne kotiin. Siinä piti ylittää Vekkulan maantie. Jännitystä lisäsi se, kun useasti auto porhalsi vauhdilla ja lehmät siinä vauhkoontuivat ja jos oli vasikoita mukana, vielä hankalampaa. Kesäaikana äiti lypsi ulkosalla. Meitä lapsia tarvittiin kärpäsiä ja paarmoja sutimaan. Se ei ollut meille mieluista. 

Apua äidille sai joskus naapureista Ahosen Saarasta ja "Riitin Hilmasta". Kodinhoitajan sai kunnasta, kun äiti oli synnyttämässä tai sairaana. Kun me lapset kasvoimme, olimme talkoissa naapureissa, heinäpelloilla ja perunapellolla. Perunannostokoneen saimme lainaan, kun olimme vastapalveluna perunapellolla.

Äiti opetti leipomaan hiivaleipää, pullaa ja kakkuja. Leipominen oli myöhemmin Eilan hommaa. Naapurissa oli iso perhe Karilalla. Lapsia sairasti ja kuolikin. Lauri tuli pyytämään, eikö Eila tulisi auttamaan Vienoa. Siellä Eila siivosi, leipoi pullaa, kakkuja. Ihme kyllä, aina onnistui, kun Vieno osasi hoitaa paiston omassa uunissa.

Lauri tuli sitten paksun rahapussin kanssa kysymään, mitä Eilan työt maksaa. Isä sanoi aina, että pitäähän naapuria auttaa, ei se mitään maksa. Koskaan Lauri ei antanut edes "karkkirahaa", olisihan lapsen mieli ollut hyvä, jos olisi jotain saanut, edes " tikkarirahaa. Ja Laurilla oli rahaa, kun hän niitä näytteli. Kävin siellä useamman kerran vuodessa, kun oli juhlapyhiä tulossa tai diakoniompeluseurat ym. Koskaan eivät vanhemmat kieltäneet, vaikka puhuivat, että itsellekin olisi Eilan työ ollut tarpeen. Olihan se n. 12-13v. tytölle innostavaa, kun osasi muuallakin tehdä työtä.

Uusi puimala rakennettiin, siellä näytettiin elokuvia ja pidettiin tansseja. Isä ja äiti olivat aktiivisesti mukana pienviljelijäyhdistyksen toiminnassa. Puimalan rakennusmiehenä ollut halusi ostaa isältä veivattavan gramofonin, jonka isä myi Ahtin ja Eilan harmiksi .

Meillä oli kotona tiukka kuri, totella piti. Kerran kesäillalla meille ilmestyi 2-3 lammasta. Ne olivat karanneet. Tiesimme että Vuorenpäässä oli lampaita, joten Ahti ja Eila lähtivät viemään niitä sinne. Vuorenpää oli vieraanvarainen talo, vaikkei kenelläkään varmaan liikaa ollut mitään. Hygieniataso ei siellä ollut "hääppönen”, mutta hyvin maistui mitä tarjottiin.  Viivyimme kylässä ja kun menimme kotiin, ovi olikin lukossa. Isä tuli vihaisena avaamaan ovea, vei meidät puuliiteriin ja veteli meitä remmillä takamuksiin. Se on tuntunut epäoikeudenmukaiselta rangaistukselta, koska teimme mielestäni hyvän työn, joskin viivyimme vähän liikaa. Mitä vanhemmat pyysivät se piti tehdä.

Kaikki kasvatettiin ja tehtiin itse

Turnipsia kasvatettiin eläimille rehuksi. Turnipsit varastoitiin pellolle aumaan. Sieltä niitä jäätyneitä turnipsia kaivettiin talvella. Myöhemmin meillä oli kaksi maakellaria, johon mahtui säilöön. Niissä oli aika työ harventaa ja kitkeä.

Turvetta nostettiin Kotijärven päästä suolta, sekä Viitapellolta suolta. Sinne tehtiin haasiat, joihin turvepaakku nostettiin kuivumaan. Turvetta käytettiin alusena eläimille.

Meillä oli lampaita useampi. Niillä oli Kotijärven rannalta aidattu laidunta, jota vieläkin kutsutaan lammashaaksi. Lampaille tehtiin kerpoja haavasta ja pajusta kesäaikaan. Talvella niitä syötettiin lisäruokana. Äiti keritsi villat, meidän lasten piti olla pitämässä lampaita kiinni keritsimen aikana. Äiti karstasi ja kehräsi villat langoiksi. Hän myös kutoi sukat, lapaset, tytöille pitkät villasukat, villahousut, kun ei ollut pitkiä housuja tytöille silloin.

Jäätä nostettiin kesäksi maidon jäähdytykseen. Isä sahasi justeerilla isoja kuutioita, jotka hevonen veti isän tekemällä reentapaisella avannosta. Jäät säilöttiin sahanpuruihin ja suohon. Kesällä niitä laitettiin maidon jäähdytysveteen.

Pellavaa myös kasvatettiin, ja loukutettiin. En muista, kuka ne langaksi kehräsi, mutta niistä langoista kudotettiin kaitaliinoja ja pellavaliinaa n. 70- 80 luvun vaihteessa. Tupakkaa - tai kessua -  isällä myös oli, mutta sen alkuperää en tiedä. Talkkunaa ja perunajauhoja tehtiin kotona. Sekä saippuaa. Tervahautaakin isä poltti ainakin kerran. Täytyy ihmetellä mistä tämä kaikki tietotaito tuli!

Pellonraivuuta

Pellonraivauksen aikaan isä oli kovilla. Kantoja ja isoja kiviä nostettiin tai isoja kiviä upotettiin syvälle maahan. Kolmijalka oli Imppilastä lainassa. Lapset eivät saaneet olla lähettyvillä. Muistaakseni me isommat laitoimme kiilapuita äidin kanssa, kun isä oli saanut kiven tai kannon liikkumaan. Räjäyttämällä isä myös hajotti kiviä. Oli siinä "silppua" pellolla, jota me lapset keräsimme pois.

Isä osasi hoitaa metsät hyvin. Kun tuli rahan tarvetta, metsästä oli varaa myydä. Itse hän kaatoi, karsi ja ajoi tien varteen. Siellä oli äitikin mukana, kun lapset olivat sen verran kasvaneet, että pärjäsivät keskenään.

Isä niitti niin heinät kuin viljat käsin viikatteella. Myöhemmin helpotti, kun tuli niittokone ja haravakone. Myös rautapyörätraktorin isä hankki. Peltolan suolle mentiin aina eväitten kanssa. Piimää ja maitoa, teimme talkkunavelliä. Eväskahvi oli viinapullossa, sanomalehteen ja villasukkaan käärittynä. Joskus Peltolan Ida keitti meille kahvit.

Muita esimerkkejä isän moninaisista töistä: Halkojen ja rankojen huolehtiminen, sekä lapujen ja leivinuunin puiden pilkkominen, AIV-säilörehun teko lehmille niin, että se varmasti lisäsi tuotantoa,

työkalujen korjausta: haravanpiikit, viikatteen varret, länget… Isä taivutti niin hevosen luokit kuin lasten suksien kärjet.

Isä täytti 50 jouluaattona 1957 ja hänelle valmisteltiin juhlat. Äiti odotti lasta, ja laskettuaika oli tammikuulle. Äidissä oli kauhea yskä, joka oikein " röykytti". Aattoiltana äidillä alkoi supistukset, oli lähtö laitokselle. Tie olivat jäätiköllä, joten taksikaan ei tullut pihasta hakemaan, saatoimme äitiä Vekkulantielle päin. " Aasialainen" eli Vuokko syntyi jouluaattona, isän syntymäpäivänä. Ahti ja Eila olivat ammattikoulussa. Joululoma oli, jaksoimme touhuta jouluaattoon asti, mutta joulupäivänä kun isän juhlat olivat, olimme kovassa kuumeessa. Sairastimme "aasialaista". Me olimme petissä, äiti laitoksella, naapurista oli apua tarjoilun hoitajina. Kylällä eivät kaikki tienneet äidin odottavankaan. Juhlat tuli kuitenkin juhlittua.

Eila Selin

© Vekkulan kyläyhdistys ry