Kannot ja kivet saavat kyytiä Järvenpäässä

Ensimmäinen traktorimme oli rautapyöräinen Fordson. Se oli painava, mutta ihmeen hyvin se pellolla kulki eikä uponnut pehmeämmilläkään pelloilla. Sitä käytettiin lähinnä hankmon vetoon peltotöissä ja sitten voimakoneena puinnissa ym.

Fordson käynnistettiin kammesta pyörittäen. Ohjeena oli, että ote kammesta tuli olla niin, että sormet ja peukalo ovat samalla puolella kampea. Kerran kuitenkin isällä oli peukalo kammen toisella puolella ja silloin tietenkin kampi löi takaisin ja käsi meni poikki. Sehän laitettiin kipsiin. Silloin oli syksy ja kyntöaika. Isähän oli sisukas mies. Hän valjasti hevosen auran eteen ja kynti vaikka toinen käsi oli kipsissä. Vaikeaahan se oli kun piti pitää auran aisoista kiinni ja ohjata hevosta. Naapuri Lauri Karila oli katsellut touhua ja tuli apuun ja kynti loput.

Lopulta Fordsonille kävi niin, että siihen jäi jäähdyttäjään vesi, ja kun tuli yllättäen pakkanen, loki halkesi. Toinen traktorimme olikin sitten Valmet 20. Siinä oli mukana niittokone, yksisiipinen aura ja hankmo. Se olikin jo suuri helpotus maatöissä.

Pellot olivat kivisiä, mutta isä raivasi kivet pois. Siinä käytettiin monesti kolmijalkaista nostopukkia. Se oli hidasta hommaa, kivi piti ensin kaivaa osittain paljaaksi, että saatiin ketju ympärille. Sitten pukissa olevalla vinssillä nostettiin vähän ja laitettiin rotia alle ja korjattiin vinssiä ja toistettiin sama kunnes sitten alettiin siirtää pukin jalkoja ja kiveä kohti pellon reunaa.

Uutta peltoa isä raivasi Kytöjärven rantaan. Ensin alue kulotettiin ja se oli muutaman vuoden silleen: kannot lahosivat ja ne oli helpompi nostaa. Kivet siitä pellosta kävi kone nostamassa. Kiviin porattiin reikä ja siihen kiilattiin tappi, joka oli nostoketjun perässä ja kivi nostettiin lavetille ja ajettiin pellon reunaan.

Hevosista muistan yhden jutun. Se oli Muisto-niminen hevonen, joka oli laitumella. Siihen aikaan laitumet oli aidattu metsään. Kerran sitten huomattiin, että Muistolla oli jokin vaiva takajalassa.

Tarkemmin tutkittua huomattiin takajalan sisäpuolella haava, joka vuoti verta. Haava oli sen verran iso, että kutsuttiin eläinlääkäri. Tämä totesi, että haavan on tehnyt jokin oksa, joka on mennyt sisään, varmaankin niin, että hevonen on astunut etujalallaan oksan päälle, jolloin sen toinen pää on noussut ylös ja tunkeutunut takajalan vierestä sisään.

Eläinlääkäri puhdisti Muiston haavan ja kokeili onko sisään jäänyt mitään ja totesi, ettei ole. Hevonen ei kuitenkaan parantunut ja meni niin huonoksi, että se määrättiin lopetettavaksi. Teurastaja tuli ja hoiti homman. Nylkiessään nahkaa Muiston takaosasta, hän huomasi nahan alta n. 20 senttiä pitkän puukappaleen, joka ei ihan ollut tullut nahan läpi ulos. Kaikeksi pahaksi teurastus tapahtui Helluntain aattona eikä lihoja saatu mihinkään kylmätilaan pyhiksi. Maitojäillä niitä yritettiin turhaan pitää kylmänä. Kettujen ruuaksi meni Muisto-hevonen.

Heinä ja viljapelloilla oltiin tietenkin kaikki jo heti pienestä. Pienin aloitti kalikkapoikana ja kehittyi siitä haravan varteen ja edelleen hankomieheksi. Isä niitti viikatteella edellä ja muut seivästi perässä. Meillä on erillinen kappale peltoa ja vähän metsää Peltolan luona. Sinne mentiin peltotöihin aina koko päiväksi. Äiti laittoi eväät, jotka syötiin pellonojassa istuen. Minä karkasin monesti Peltolaan silloin, kun en vielä oikein mitään jaksanut tehdä. Peltolan emäntä oli tuttu pyhäkoulun opettaja ja  siellä oli mukava käydä.

Lauantaisin aina lämmitettiin savusauna. Kun oli peltotöiden aika niin pääsin etukäteen saunan lämmitykseen. Siitä varmaan syntyi haave omasta savusaunasta. Ja sellainen on sitten Ahtin ja minun mökin yhteyteen rakennettukin.

Pyykkipäivinä kesällä mentiin aina Kotijärven rantaan, jossa oli laituri ja venepaikka sekä pyykinpesupaikka. Siellä oli padalle kivet, joiden varaan se aseteltiin ja tuli alle. Pyykit keitettiin padassa ja pestiin pyykkilautaa vasten hankaamalla. Huuhtelu tehtiin laiturilta järvessä. Kun  yleensä ongin laiturin päässä, saatoin samalla autella uimasiltaan pyykin huuhtelussa.

Talvipyykissä äidillä olikin sitten kovempi urakka. Se pestiin karjakeittiön padassa, mutta käytiin huuhtelemassa avannossa.

Meillä oli neljä lehmää, sika ja hevonen. Niitten hoitoon lapset osallistuivat myös. Karjakeittiössä oli vesisäiliö, josta oli putket lehmien juomakaukaloon. Säiliö piti pumpata täyteen, että lehmillä oli juotavaa. Se oli aina lasten tehtävä kukin vuorollaan. Myös pehku- ja silpusmyllyn pyörittäminen kuului meidän tehtäviimme. Samoin puitten ja veden haku pirttiin.

Maitoauto kävi pihasta hakemassa maidot aamuisin. Talvella piti itse aurata tie Pitkälästä ennen auton tuloa. Aura oli toispuoleinen siten, että se aurasi vain toisen puolen kerralla. Minut komennettiin monesti painoksi auran päälle aamulla kuuden aikaan kun maitoauto tuli seitsemältä. Olen ajatellut olisiko hiekkasäkki ajanut saman asian?

Riihi oli vielä käytössä minun muistin aikana. Sitä lämmitettiin ja siellä puitiin käsipelillä. Riihen kyljessä oli pienempi luhti, jossa oli varastoituna AIV-rehun liuospullo. Minä pelailin lapsena kaikenlaista siihen aikaan ja tämän tapahtuessa oli varmaan menossa jokin kuulajuttu... Nappasin kiven luhdin ovesta sisään ja sieltä kuului kilahdus… ja sitten melkoinen kohina!  50 litran AIV-pullo tyhjeni ja seurauksena oli selkäsauna. Meillä oli kova kuri ja risua tuli joskus syyttäkin, mutta ei siitä traumoja ole jäänyt, kun paljon jäi aiheita, joista olisi pitänyt sitä risua saada, mutta ei jääty kiinni.

Kun käytiin kyläilemässä kauempana oli kuljettajana yleensä Pullilan Kalle, sillä Pullilassa oli auto. Meitä oli iso porukka ja aina ei kaikki mahtunut mukaan. Jäin monesti kotiin, mutta kerran muistan kun piti päästä kaikkien mukaan, niin minun paikkani oli kuskin vasemmalla puolella etuoven ja kuskin välissä.

Pullilassa oli myös ensimmäinen televisio, jota minäkin kävin katsomassa. Kalle oli myös innokas katsomaan kaikkia sen aikaisia sarjoja. Monesti kävi niin, että muut kävivät jo nukkumaan, kun Kalle ja minä katseltiin myöhäisiä ohjelmia kahdestaan.

Kytökallion lavan rakentamisessa isä oli myös mukana. Puut kerättiin taloista ja talkoilla rakennettiin. Kerran muistan kun lavalla oli taas talkoot, niin isä tuli kotiin kovalla tohinalla. Äiti kyseli, että mitäs nyt. Isä sanoi että puuttuu pari hirttä ja lähti metsään kaatamaan tarvittavat rungot.

Isä oli aikanaan Heinolan Fanerin metsäkymppinä. Siitä oli varmaan peräisin, kun Olavi Joutsen, olikohan hän metsähallituksen miehiä,  pyysi häntä kaverikseen leimaushommiin. Isä lähti ja kierteli ympäri Jämsää Olavin kanssa leimikoita tekemässä. Olavi kävi meillä muutaman kerran ja oli tosi mukava mies. Kerran hän kysyi, onko Sorkkaojassa rapuja. Eihän me edes tiedetty onko, mutta kun mentiin katsomaan, niin olihan siellä. Silloin Olavi pyysi niitä pyytämään ja sanoi, että pidetään rapujuhlat. Ensin laitettiin syöttikala langan päähän ja kun rapu kävi kiinni nostettiin se ylös. Se oli vähän hidasta hommaa. Kun Sorkkaoja oli niin matala, että siinä pystyi kävelemään pohjalla, ryhdyimme taskulampulla tutkimaan pohjaa. Ravut näkyivät hyvin eikä tarvinnut muuta kuin ottaa niitä niskasta ja laittaa koppaan. Sitten Olavi oli mestarina kun ravut keitettiin ja syötiin. Oli se ihmeellistä kun ei ollut koskaan sellaista kuullutkaan. Ravut ovat sittemmin hävinneet ojasta, kun siellä kävi monenlaista pyytäjää. Rapujuhlia ei enää päästy pitämään.

Seppo Laitinen

© Vekkulan kyläyhdistys ry