<2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017
Vuosi aloitettiin Morvan Malja haastekilpailulla Juokslahtea vastaan. Järjestäjinä olivat tänä vuonna Juokslahtelaiset.
Voiton vei Vekkulan joukkue.
Kesäkuun alussa oli tuulivoimailta Savion Hovissa. Paikalla oli Sirpa Pekkarinen keskisuomen kylistä, Mikko Toivanen Ilmattaresta ja Juha Kuisma Suomen Kylätoiminta ry:stä
Tuulivoimailta Savion Hovissa |
Porukka ihmettelemässä tuulimittauslaitteistoa Savion Hovin pihassa |
Juha Kuisma |
Kyläyhdistys osallistui Jämsän kylien yhteiseen tapahtumaan metsätorpanmaa ry:n ja keskisuomen kylät ry:n kanssa |
Juhannuksen jälkeen pidettiin vihtatalkoot Napalan pihassa. Päivän aikana saimme väännettyä vajaa 400kpl vihtoja joulumyyntiin.
Mikko ja Sirpa pitivät huolen viihdepuolesta haitareineen.
Marraskuussa kokoonnuimme Villa Vekkulaan ensimmäiseen kuva-albumi tapaamiseen ja kerroimme kyläläisille Jaakko Luoman kanssa mitä asia pitää sisällään. Asiasta ensivuonna lisää....
Joulukuun alussa oli myyjäiset Napalassa ja Aasit vierailivat myös siellä. Illalla laulettiin kauneimmat joululaulut.
<2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017
Vekkulan tapahtumia 2010- |
||||
|
|
|
|
© Vekkulan kyläyhdistys ry