<2009    2010   2011   2012   2013   2014   2015  2016  2017

 

 

Vuosi alkoi perinteisillä  kylien välisillä Vekkula- Juokslahti –pilkkikilpailuilla (Morvan Malja) poikkeuksellisesti Päijänteen jäällä 13.3 . Voiton vei Juokslahti.

 

 

                                                                                                                       Kuva: Virpi Värelä 

 

Nurmisen Martti järjesti Kivipankilla näyttelyn jota kävimme katsomassa avajaisissa 15.3

 

 

 

 

Aloitimme romujen ja akkujen keräyksen keväällä joka jatkui pitkälle syksyyn. Akkuja kertyi vajaa 2500 kg ja romua vajaa 10 000 kg

 

Toukokuussa olimme järjestämässä Metsätorpanmaa ry:n kanssa  Jkl:ssä yläkaupungin yöhön metsä aiheista näyttelyä.

 

 

Itä-Suomeen järjestimme retken toukokuun lopulla ( Joensuu, Ilomantsi (taistelijan talo, Möhkön ruukki, Parpein pirtti, Ryynänen, Koli, Bompa.)

 

 

 

 

 

 

 

 

23.5 saimme vieraita Päijälästä. Päijälässä ollaan suunnittelemassa kylähanketta ja tulivat kylään tutustumaan Vekkulassa tehtyihin hankkeisiin.

Keskustelimme päivän aikana kyläturvallisuudesta, Kirjan teosta, Kylävideosta aina vihdan tekoon.

 

 

Juhannusta vietettiin Hakasen Mikon mökillä Kokko poltettiin ja kuunneltiin haitarimusiikkia.

 

 

2.7 pidettiin vihtatalkoot Hakasen Mikon suolla. Vihtoja saatiin tehtyä 270kpl

 

 

 

Miten lajittelen jätteeni- infotilaisuus järjestettiin Juokslahden kyläseuran kanssa 20.9

 

Luonto ja luontokuva tapahtuma järjestettiin Villa Vekkulassa yhdessä Jämsän luonnon ystävien ja Jämsän kameraseuran kanssa 24-25.9. Kävijöitä oli n. 150.

Aikaisemmin keväällä oli julistettu valokuvakilpailu Jämsän luonto. Kilpailun voitti Markku Hakaniemi ja Yleisön suosikki oli Eila Tiirinen. Kuvia löytyy facebook -sivulta

 

 

                 

 

Vihtojen paketointitalkoot pidettiin Töppösmutkassa

 

 

 

<2009    2010   2011   2012   2013   2014   2015  2016  2017

 

 

 

Aloitus sivu

Vekkulan tapahtumia    2001-2009

Vekkulan kuvapankki

Ajankohtaista (facebook)

Vekkulan riistaseura

 Vekkulan historiaa lyhyesti

     Vekkulan tapahtumia       2010-

Missä Vekkula sijaitsee?

Vekkulan vanhat Valmetit

Linkkejä muille sivuille

   Vekkula   kylä korven kätkössä

100 Vuotta Vekkulassa  video

Myytävät tuotteet

Vuokrattavat tuotteet

Yhteystiedot

 

     

 

 

 

 

© Vekkulan kyläyhdistys ry